Björk, mitä merkitsee olla rohkea musiikin kanssa?

luulen, että tiedät milloin pelaat varman päälle, milloin pysähdyt ja milloin kasvat. Se on varmaan jatkuva juttu meille kaikille-ja hankala tasapaino. On tietysti tärkeää olla ylireagoimatta tai ottaa riski ohittaa hedelmälliset hetket, mutta yritän oppia ainakin yhden asian joka albumilla, kurottautua ohjelmistoon tai kasvaa sovituksissani, tai todennäköisesti pyrin kirjoittamaan kovempia ja vaikeampia melodioita minulle laulettavaksi. Minusta tulee oma opettajani.

onko se samaa, mitä urheus ylipäätään tarkoittaa?

tuo taitaa olla enemmänkin vaistomainen tunne. Liian uhkarohkea voi koitua kohtaloksesi. Olen ehdottomasti syyllistynyt siihen monta kertaa, mutta se on sen arvoista. Huomasin jo varhain, että olen sellainen ihminen, joka kokeilee ja tekee virheitä, mutta sitten se kaikki on sen arvoista, koska kerran sinisessä kuussa se osuu kotiin. Urheus jättää myös haavoittuvaiseksi.

”olen kokenut, kuinka tärkeää nuorille tytöille on, että puhun, etten teeskentele, että se on helppoa.”

ihmisillä on taipumus unohtaa, että haavoittuvuus on olemassa, kun on kyse julkkiksista jostain syystä — Pelottaako sinua vielä puhua asioista, joihin olet intohimoinen?

ollakseni rehellinen, pidän sitä tavallaan uuvuttavana… mutta koen myös, että jos kaipaan parannusta esimerkiksi sukupuolten väliseen tasa-arvoon, minun on ponnisteltava sielläkin. Minun sukupolveni kanssa oli 90 — luvulla tärkeää, että naiset lähtivät tekemään asioita ja lopettivat valittamisen-mutta se johtui vain siitä, että äitini sukupolvi oli tehnyt paljon työtä aiemmin ja minä nautin sen hedelmistä.

äitisikin oli aktivisti, eikö?

myös isäni! Hän oli unionijohtaja täällä Islannissa vuosikymmeniä ja kuuluu nyt radikaaliryhmään, joka kirjoittaa Islannin uutta perustuslakia. Luulen, että pitkän aikaa luultavasti vastasin, että minusta se oli liian ilmeinen. Mutta viimeisen noin 20 vuoden aikana olen pitänyt huolen siitä, että käytän suuren osan ajastani Islannin luonnon suojelemiseen. Uskon, että aina kun yhteiskunta muuttuu, puhutaan maailmanlopusta, kuten kun Lontoo oli musta hiilestä, kukaan ei voinut kuvitella tulevaisuutta ilman sitä. Kun Pariisin viemäriverkosto löydettiin, se oli sama. Joten meidän täytyy kuvitella tulevaisuus, jossa puhdistamme valtameret, tai menemme täysin aurinko-tai tuulivoimalla… jos miljoonat voivat vaihtaa iPhone 6: sta 7: ään viikkojen sisällä-sitten voimme tehdä sen.

mikä sai sinut tajuamaan Oman vastuusi tuossa liikkeessä?

minusta se on mielenkiintoinen tunne, kun vanhenee ja tajuaa, ettei ole ”heitä”, ei ole hallitusta tai vanhimpia, ei ole ketään, jota voi osoittaa ja syyttää. Pitää tulla sellaiseksi ihmiseksi, eikä sen välttämättä tarvitse olla huono asia. En pidä sattumana sitä, että ikäiseni ihmiset usein sanailevat yhteiskunnallisista vastuista. Viimeiset 10 vuotta olen myös tuntenut, kuinka tärkeää nuorille tytöille on, että puhun suoraan, etten teeskentele, että se on helppoa. Ymmärrän sen. Vaikka se, mitä sanon nyt, voi aiheuttaa minulle ongelmia, – valmistelen maaperää tyttärelleni.

joten sinun on tärkeää puhua kirjaimellisesti eikä pelkästään musiikkisi kautta?

tuo on erittäin hyvä kysymys, ja voisin vastata siihen seitsemällä eri tavalla… voisin helposti sanoa, että se ei ole tärkeää! Toinen vastaus voisi olla se, että liveesiintyjänä ymmärrän ja arvostan dynamiikan ja yllätyksen voimaa.

Mitä tarkoitat?

jos ilmaiset itseäsi aina samalla tavalla koko elämäsi ajan, se saattaa menettää osan potentiaalistaan tai dynamiitistaan. Olen aina nauttinut laulamisesta hiljaa ja sitten äänekkäästi, nautin siitä technicolor-tunteesta, jonka se minulle antaa. Pidän runsaudensarvesta elokuvissa, musiikissa, ruoassa, seksissä, kaikessa… joten ehkä feminismi pitäisi joskus piilottaa, kuten ”ilo on kokonaan minun”, äitien Antelias uhrautuvaisuus… mutta sitten yhtäkkiä kirjoitan tylyn #MeToo Facebookiin vain vastatakseni siihen, antaakseni sille hieman polariteettia? Kuin romanttinen kuorolaulu ja heti perään punk-sävelmä.

murehditko koskaan, ettei sinua kuultaisi noissa tapauksissa?

kaiken kaikkiaan muusikkona tunnen itseni kuulluksi. Minä nautin siitä, että minua ymmärretään ja ettei ymmärretä. Olen valmis elämään sen kanssa. Tekemäni musiikin luonne ei taida olla välttämättä ehdotonta totalitaarista osallisuutta. Toisaalta aisti ehdottomasti kertoessani ahdistelusta #MeToo — projektissa, että minua pilkattiin heti-varsinkin, kun otin asian ensimmäisen kerran esille 17 vuotta sitten. Naiset on ehdollistettu kokemaan, ettei heitä kannata ottaa vakavasti. Vihdoinkin ilmassa on dramaattinen muutos!

”urheus on tätä suolen tunnetta, ettei koaguloidu tai kiteydy, vaan pysyy nesteenä.”

sanoit kerran: ”jos sanomani auttaa naisia, olen valmis sanomaan sen.”Uskotko siihen yhä?

mielestäni on aika ja paikka, koska nyt on erilainen momentum. Koen, että seuraava tehtävä tulee olemaan miehet ja miten aiomme luoda heille tilaa ilmaista tunteitaan. He ovat saaneet hyvin monimutkaisia viestejä: että he eivät voi olla tunteellisia ja sitten yhtäkkiä hiillostetaan siitä, että eivät ole niin. Me naiset olemme jo vuosikymmeniä määritelleet kielen, jolla ilmaista itseämme, ja miehet ovat siinä suhteessa pahasti jäljessä.

luuletko, että on taiteilijoiden vuoro puolustaa tuollaisia liikkeitä?

en usko hierarkioihin — uskon, että teemme kaiken yhdessä. Tämä on globalismin aikaa, 2000-luku ei tarvitse johtajia. Mielestäni jokaisen on noudatettava omaa tehtäväänsä. Osa on runollisempia, osa suorempia. Erilaisuus on kaikki kaikessa. Henkilökohtainen politiikka on monimutkaista eikä koskaan yksinkertaistettua, ja pelkkä itsensä ilmaiseminen yksin voi olla suuri kapina, radikaali voima, vaikka siihen ei sisältykään mitään selitettyä politiikkaa. Kuten sanoin aiemmin, urheus on tunne siitä, ettei saa hyytyä tai kiteytyä, vaan pysyy nesteenä.

Miten pysyt nestemäisenä musiikkisi suhteen?

No, esimerkiksi tein pienen falsettikokeilun utopiasta; nykyään lauletaan enemmän kuin yleensä noin, mikä on aika hulvatonta! Se oli melkein kuin jatkumo ”Cocoonista”, vanhasta laulustani, jossa yritin laulajana päästä ihon alle ja rikkoa esteen laulajan ja kuulijan välillä. Huomasin, että tämän levyn Sonic-kontrasti, se kohta, jossa fantasia ja todellinen kohtaavat, on äärimmäinen. Siitähän otsikossa utopiassa on kyse. Pidän siitä, että sanalla on matkatavarat. Kyse on fantasiastasi, mutta myös siitä, miten sekoitat todellisuuden siihen, ja se, miten teet sen, kuvaa todella sitä, millainen ihminen olet. Minua kiinnostaa kuilu näiden kahden välillä.

näytät jatkuvasti liikuttuneelta näistä dikotomioista-fantasiasta ja todellisuudesta, valosta ja pimeydestä… Vulnicuralla lauloit: ”kun olen rikki, olen kokonainen, ja kun olen kokonainen, olen rikki.”

taisi olla jonkinlainen huumorintaju itsestäni, olen varmaan itsearvostellut useammin kuin ihmiset luulevat. Joskus tuntuu yliarvostetulta, kun ihmiset käyvät läpi onnellisia aikoja elämässään, kuinka ”kokonaisia” he sanovat olevansa. Luulen, että joskus, kun ihmiset käyvät läpi rankimpia läiskiään, he ovat itse asiassa tavallaan ”kokonaisia”, se on vähän pökerryttävää…

toivotko, että musiikkisi auttaa ihmisiä noiden kokemusten läpi?

siihen en oikein pysty tähtäämään. Tiedän, että kaikessa musiikissa on se potentiaali, mutta on tärkeää, että muusikko vain antaa musiikin säveltää. Sen on vain oltava sitä, mitä se on. Sitä ei voi suunnitella liikaa etukäteen; joskus vasta jälkikäteen selviää, mistä on kyse. Ennen kirjoitusprosessia tai sen aikana se on arvoitus.